Vappupuhe 2015

kkVappujuhla, Ala-Kivenlahden tori 1.5.2015

Kalevi Kivistö

Arvoisa vappujuhlayleisö!

Mitä kehitettävää on suomalaisessa demokratiassa? Tämän kysymyksen esitti minulle toimittaja pari päivää sitten tekemässään haastattelussa. Ei ihan vähäinen kysymys, onhan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen sitä tärkeämpää mitä useammalle elämänalueelle yhteiskuntamme vaikutus ulottuu. Yövartijavaltio, joka huolehti vain sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta, poliisista ja armeijasta, on laajentunut hyvinvointivaltioksi, joka pyrkii aktiivisesti parantamaan kansalaisten elämän laatua mm. koulutuksen, terveydenhoidon, sosiaalityön ja kulttuurin toimin. Yhdyskuntien suunnittelu, maankäytön suunnittelu, liikenteen ja sen tarvitsemien väylien rakentaminen ja ympäristön viihtyisyydestä huolehtiminen kuuluvat niinikään hyvinvointivaltion tehtäviin. Kehitys on merkinnyt julkisen vallan vastuun lisääntymistä elämisen edellytysten ja kansalaisille tarkoitettujen palvelujen tuottajana. Ja tämän hyvinvointivaltion pelastamiseen kaikki nykyisin sanovat sitoutuneensa. Hyvä niin, vaikka keinoista kiistelläänkin.

Mitä aktiivisemmin ja monipuolisemmin julkinen valta tehtävänsä suorittaa, sitä tärkeämpää on pitää huolta siitä, että kansalaiset itse pääsevät vaikuttamaan tehtävien edellyttämien päätösten sisältöön. Kansalaisten arjessa hyvinvoinnin kannalta ratkaisevia ovat lähipalvelut ja asuinympäristömme. Siksi mahdollisuus osallistua niitä koskeviin ratkaisuihin ja palvelujen sijoittumista koskeviin ratkaisuihin lähidemokratiaa kehittämällä on ajankohtainen demokratian kehittämisen haaste.

Lähidemokratian kehittäminen on erityisen ajankohtaista myös siksi, että monien tehtävän suorittaminen on siirtymässä peruskuntaa laajemmalle tasolle. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta huolehtivat sote-alueet muodostunevat sairaanhoitopiirien varaan. Pääkaupunkiseudulla monet elämäämme keskeisesti vaikuttavat asiat, kuten paikallisliikenne, asuntotuotanto, maankäyttö ja ympäristöasiat on hoidettava koko metropolialueen yhteisin toimin. Näin monissa keskeisissä asioissa päätöksenteko on karkaamassa yhä kauemmas kansalaisesta. Paljon puhuttu yhdentymiskehitys EU:n puitteissa puhumattakaan globalisaatiosta vielä moninkertaistavat elämäämme vaikuttavien asioiden etääntymisen yli kansallisvaltioidenkin rajojen.

Ainakin mielen tasolla, mentaalisesti, tapahtuu kehitystä myös vastakkaiseen suuntaan. Antiikin ehkä tunnetuimmassa tarussa Odysseus kulkee silloin tunnetun maailman rajoilla, mutta koko ajan hänen pyrkimyksensä päästä kotisatamaansa, Ithakaan. Tämän päivän virtuaalimaailma tuo silmiemme eteen koko maailman, mutta senkin keskeinen käsite on kotisivu. Sukujuhlat ja –tutkimukset, elämäkerrat, psykohistoria ja paikallishistoriat ovat yhä suositumpia. Kotiseutuyhdistykset ja niiden järjestämät tilaisuudet tapaamme kaikkialla maassa. Moderneissa kaupungeissa kaupunginosayhdistykset ja asukasyhdistykset suorittavat vastaavaa tehtävää. Haluamme samastua juuri siihen, minkä koemme läheiseksi. Lähiyhteisömme on identiteettimme kivijalka.

Lähiyhteisömme toimii parhaiten, jos sen asioita koskevat päätökset voidaan tehdä yhteisössä itsessään lähidemokratian keinoin. Tällä hetkellä lähidemokratia perustuu pääosin vapaaseen kansalaistoimintaan, koska varsinaisia lähidemokratian rakenteita ei ole toistaiseksi luotu. Voidaan jopa sanoa, että lähiyhteisöjen päätöksenteossa on demokratiavaje, jota kansalaistoiminnalla pyritään täyttämään.

Ja tehtäviä riittää. Metron tulo mullistaa monella tavalla elämää eteläisen Espoon alueilla. Se tuo nopean ja nykyaikaisen yhteyden pääkaupunkiin. Samalla sen toiminta edellyttää metron varren asutuksen lisäämistä ja tiivistämistä. Sitä suunniteltaessa asukkaiden kuuleminen on erityisen tärkeää. Lähipalvelut – koulut, kirjasto, liikuntamahdollisuudet, vanhusten hoivapaikat ja heidän tarvitsemansa kotipalvelut, lasten päivähoidon yksiköt ja täällä asuvien ihmisten mahdollisuus kokea elämä turvalliseksi – kaikki nämä ja monet muut jokapäiväiseen elämäämme vaikuttavat asiat riippuvat siitä, miten lähiyhteisön asiat hoidetaan. Toimivaa lähidemokratiaa tarvitaan.

Monissa tutkimuksissa on selvinnyt, että varsinkin ikäihmisten suuri ongelma on yksinäisyys. Vaikka asutus kaupunkiseuduilla on tiheää, on yksinäisyys myös urbaania yhteisöä vaivaava ongelma.  Ikääntyvän väestön nopea lisääntyminen ja kaikkein vanhimpien ikäluokkien voimakas kasvu lisäävät nopeasti yksinäisyyden riskiä. Iän lisääntyessä myös jommankumman puolison yksin jäämisen riski kasvaa. Kyse on palvelun tuottajienkin kannalta haasteellisesta asiasta, koska yksinäisyys asian luonteen vuoksi jää usein piiloon.

Olemme kaupunginvaltuuston asettamassa Elinvoimaa ikääntyville –ryhmässä usein pohtineet, millaisia saattaisivat olla etsivän vanhustyön menetelmät, joilla piiloon jääneet yksinäisyyden kokemukset saataisiin esiin.

Paras lääke ongelmaan ovat ystävät, yhteisö. Muutama vuosi sitten dosentti Markku T. Hyyppä julkaisi huomiota herättäneen tutkimuksen, jossa hän totesi eliniän ja terveydentilan vaihtelevan systemaattisesti maan eri osissa. Terveimpiä ja onnellisimpia olivat suomenruotsalaiset. Esimerkiksi Pohjanmaalla he elävät hyvin samanlaisessa elinympäristössä kuin suomenkieliset, mutta silti erot ovat selvät, eliniässä noin viisi vuotta. Tutkija selitti erojen johtuvan siitä, että erilaisiin yhteisöihin, yhteisiin harrastuksiin ja toimintoihin kokoontuminen on ruotsinkielisten keskuudessa paljon muuta maata yleisempää.

Pitempään ja terveimpinä elävät ovat aktiivisia erilaisissa yhdistyksissä, keskinäisessä auttamistoiminnassa ja yhteisissä talkoissa.  He osallistuvat enemmän erilaisiin kulttuuririentoihin, harrastavat musiikkia ja teatteria, käyttävät erilaisia kulttuuripalveluja, ovat aktiivisia urheiluseurojen toimijoita tai ovat uskonnollisesti aktiivisia.  Harrastukset ja sosiaalinen aktiivisuus ovat tutkijan mielestä yhtä tehokkaasti terveyttä edistäviä kuin liikunta.  Kaiken kaikkiaan terveimmillä ja pitkäikäisimmillä väestöryhmillä on enemmän ystäviä ja he ovat sosiaalisesti aktiivisia.  Tämän tuloksena on vahvempi luottamus kanssaihmisiin eli sanalla sanoen enemmän sosiaalista pääomaa.  Lähidemokratia ja kaupunginosayhdistysten organisoima kansalaistoiminta voivat parhaimmillaan olla hyvä tapa kasvattaa sosiaalista pääomaa. Sosiaalinen pääoma tuottaa taas terveyttä ja pitkää ikää – sitä, mistä me kaikki uneksimme.

Hyvä vappujuhlayleisö!

Totesimme alussa, että identiteettimme kivijalka on lähiyhteisömme. Identiteetti on useimmiten kuitenkin monikerroksinen. Olemme kivenlahtelaisia, espoolaisia, uusmaalaisia, suomalaisia, eurooppalaisia ja koko ihmiskunnan jäseniä – kaikkea tätä yhtä aikaa.

Yhdentyminen ja globalisoituminen madaltavat valtioiden rajoja ja poistavat monia kansallista identiteettiä ylläpitäviä välineitä, kuten oman rahan ja osaltaan jopa omaa lainsäädäntöä sen tullessa direktiivien ohjailemaksi. Kehityksen seurauksena identiteetin turvaaminen perustuu entistä enemmän kulttuuriin: yhteiseen kieleen, kansalliskirjallisuuteen, oman musiikkimme, näyttämötaiteeseemme ja yleensä kulttuurimme saavutuksiin.  Ilahduttavan usein voimme kuulla urheilijoidemme ohella myös suomalaisten taiteilijoiden menestyksestä maailmalla.  Kulttuuri tulee koko ajan yhä merkittävämmäksi kansallisen identiteettimme, suomalaisuuden ylläpitäjäksi ja vahvistajaksi.  Kulttuuri, sivistys ja humanismi kuuluvatkin tulevaisuuden yhteisöllisyyteen, joka tuottaa ja edistää hyvinvointia.

Kulttuurin ja humanismin merkitys on erittäin tärkeää muistaa maailmassa, jossa identiteettien monet kerrokset saattavat aiheuttaa myös ahdistusta. Joskus se johtaa käpertymiseen itseemme ja arkuuteen kohdata omastamme poikkeavia kulttuureja. Kohtaaminen on kuitenkin todellisuutta tämän päivän kaupunkilähiössä, jossa kasvava osa väestöstä on erilaisista syistä hakeutunut elämään keskuudessamme. Reaktiona on joskus ylikorostunut kansallinen identiteetti ja se saattaa äärimmillään tuottaa suuria ongelmia, kuten näimme takavuosina Balkanilla tai tänä päivänä uskonnollisen fundamentalismin muodossa Lähi-idässä. Jos oman identiteettimme kivijalka on terveellä pohjalla, voi myös omastamme poikkeavien kulttuurien kohtaaminen tapahtua ilman pelkoa ja ylireagointia. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Intian itsenäisyyteen johtaneen Mahatma Gandhin viisas toteamus hänen lausuessaan, että

En halua, että talossani on seinät joka puolella ja suljetut ikkunat.  Haluan, että kaikkien maiden kulttuurien tuulet puhaltavat taloni läpi niin vapaasti kuin mahdollista.  Mutta en anna minkään niistä puhaltaa minua jaloiltani.”

Mainokset